Asiakastarina: JP:n oma muutos
Minulle sanottiin, ettei minun tarvitse muuttaa mitään, ja se tuntui helpotukselta. Tämä on tarina siitä, mistä muutos oikeasti alkoi, ilman lukuja ja ilman lupauksia.
Mistä se alkoi
Minulla todettiin kakkostyypin diabetes. Hoitaja rauhoitteli, ettei minun tarvitse muuttaa mitään, tämä tasapainotetaan lääkkeillä. Tunsin helpotusta. En vielä tajunnut, että se helpotus oli ansa.
Sitä ennen oli vuosia, joita en osannut lukea oikein. Iltapäivisin energia loppui kesken, ja selitin sen iällä ja työn rytmillä. Seisoin jääkaapin ovella kello 23, en nälkäisenä vaan koska siellä oli jotain. Aamulla en muistanut, mitä. Se ei ollut nautintoa. Se oli tapa, jota en ollut valinnut.
Olin kokeillut ennenkin kaikenlaista. Aina se lähti hyvin. Aina se loppui. Päättelin siitä sen, minkä useimmat päättelevät: että vika on minussa ja että minulta puuttuu jotain, mitä muilla on.
Käännekohta
Käännekohta ei ollut vaaka eikä verikoe. Se oli isäni.
Hän sai sairauskohtauksen sairaalassa, minun edessäni. Minut ohjattiin pois huoneesta. Muutaman tunnin päästä seisoin lavalla viihdyttämässä satapäistä yleisöä, ja se meni hyvin, koska kaksikymmentä vuotta lavatyötä opettaa laittamaan vaikeat asiat sivuun siksi aikaa.
Kotimatkalla ne eivät pysyneet sivussa. Aloin laskea taaksepäin: hänen sairaalavuotensa, hänen arkensa nyt. Sitten laskin eteenpäin, omalta kohdaltani, ja huomasin ettei sama polku ollut kahdenkymmenen vuoden päässä. Se oli muutaman.
En ollut ajatellut asiaa koskaan noin päin. Olin ajatellut, että terveys menee tai ei mene, ja että se selviää aikanaan. Sinä iltana se lakkasi olemasta jokin, joka selviää aikanaan.
En muuttunut sinä iltana. Mutta siitä illasta lähtien en enää pystynyt olemaan tietämättä.
Mitä muutin
Vähän myöhemmin sähköpostiini tuli kutsu ohjelmaan, joka lupasi jotain muuta kuin kieltolistan. Ajattelin, että olen käyttänyt rahaa huonompaankin, ja lähdin mukaan.
Ensimmäinen asia, jonka jouduin opettelemaan, oli olla ottamatta mitään pois. Lisäsin ensin. Se tuntui aluksi väärältä, koska olin tottunut siihen, että muutos alkaa luopumisesta ja jatkuu hampaat irvessä.
Sitten opin, miksi minä syön niin kuin syön. Mikä siitä oli nälkää, mikä tottumusta, mikä väsymystä ja mikä sitä, että ruoka oli lähellä ja ilta oli pitkä. Se oli psykologiaa, ei tahdonvoimaa.
Muutin asioita yksi kerrallaan, järjestyksessä, ja annoin jokaisen asettua ennen seuraavaa. Siinä kesti. Juuri siksi se myös jäi.
Missä olen nyt
Tähän kohtaan odotetaan yleensä lukuja. En kirjoita niitä tänne.
Luvut ovat helppo tapa myydä ja huono tapa kertoa totuutta. Ne saavat lukijan vertaamaan itseään vieraaseen ihmiseen, eikä se vertailu ole vielä koskaan auttanut ketään. Oma terveydentilani on asia, jonka käyn läpi oman lääkärini kanssa, en verkkosivulla.
Sen kerron, että syön nykyään toisin kuin ennen ja että se on pysynyt. Iltapäivät ovat toisenlaisia kuin silloin. En seiso enää jääkaapin ovella kello 23. Ruoka ei ole enää se asia, joka määrittää päivääni.
Teen yhä keikkoja lavalla. Sen rinnalla valmennan ihmisiä, jotka tunnistavat itsensä siitä vanhasta minusta.
Mitä tästä voi oppia
Minun tarinani on yksi tarina. Se ei ole lupaus eikä ennuste sinusta.
Kolme asiaa siinä ei kuitenkaan ollut sattumaa. Ensimmäinen: ongelma ei ollut tahdonvoima. Et ole rikki. Ympäristö muuttui. Ihminen ei.
Toinen: ymmärrys tuli ennen sääntöjä. Niin kauan kuin säännöt tulivat ulkoa, ne pitivät täsmälleen niin kauan kuin jaksoin vastustaa itseäni, ja sitten ne eivät pitäneet.
Kolmas: mitään ei otettu pois ensimmäisenä päivänä. Lisättiin ensin, ja loput tulivat perässä omassa järjestyksessään.
Jos tunnistat näistä yhdenkin, se riittää alkuun. Sinun oma polkusi tehdään sinun arkesi mukaan, ja terveysasioissa oman lääkärisi kanssa, ei minun tarinani mukaan.